Loistoluotsi tarjoaa matalan kynnyksen keskusteluapua ratkaisukeskeisellä työotteella.
Ratkaisukeskeisyys kiinnittää huomion vahvuuksiisi sekä niiden hyödyntämiseen. Painopiste pidetään tässä hetkessä ja tulevaisuudessa, mutta tietysti toisinaan on tärkeää katsoa taaksepäin nähdäkseen, että
minkälaisen matkan olet kulkenut tähän asti.
Sinä olet oman elämäsi paras asiantuntija ja siksi sinulla on myös oikeus päättää, kuinka monta käyntiä on riittävästi juuri sinulle. Terapeutti työskentelee kanssasi niin lyhyeen – tai pitkään – kuin tarvetta on.
Loistoluotsissa on hyvin tärkeää luoda turvallinen, kunnioittava ja luottamuksellinen tila, jotta voit tuntea olosi levolliseksi ja rauhalliseksi. Mikään asiasi ei ole liian pieni tai liian suuri tarkasteltavaksi. Terapia on ennen kaikkea läsnäoloa, välittämistä, oivaltamista, lukkojen avaamista, uusien urien ja polkujen löytämistä, kanssakulkemista, tavoitteiden ja toiveiden saavuttamista sekä ennen kaikkea onnistumisen kokemuksia.
Terapeuttinasi Loistoluotsissa toimii Ville, perheen isä, merkonomi, lähihoitaja, sairaanhoitaja ja ratkaisukeskeisen lyhytterapian koulutettava Hedco Oy:ssä. Taustaltani olen ennen kaikkea asiakaspalvelija. Ihminen, joka haluaa tehdä töitä toisten ihmisten kanssa.
Olen toiminut elämäni varrella moninaisesti erilaisissa tehtävissä tukien aikuisia sekä nuoria elämän haasteissaan ja muutoksen pyörteissä. Viimeiset kymmenen vuotta olen tehnyt töitä erikoissairaanhoidossa päihde- sekä mielenterveystyön parissa. Osaamistani ovat elämän muutostilanteet, uuden suunnan hakeminen ja omien tarpeiden tunnistaminen sekä ylipäätään asiakkaan tyytymättömyys omaan tilanteeseensa. Se, minkä asiakkaani voivat nähdä itsessään vikana, niin minä haluan nähdä sen ennemmin ominaisuutena. Myös mielenterveyden haasteet, kuten uupumus, masennus ja ahdistus ovat minulle aiheita, joiden parissa tunnen, että minulla on annettavaa. Oletkin erittäin tervetullut tapaamaan minua riippumatta elämänkaaren vaiheestasi.
Terapiatapaamisissa minulle on hyvin tärkeää yhteistyö, josta välittyy empaattinen lempeys ja myötätuntoisuus. Turvallisen ja välittömän yhteistyön myötä meillä on mahdollista onnistua myös perimmäisessä tavoitteessa, eli avoimissa keskusteluissa kohti sinun pystyvyyden tunteen vahvistamista. Autan sinua tunnistamaan omia piiloon jääneitä onnistumisia sekä voimavaroja, sekä keskitymme kehittämään taitoa löytää sinulle vaihtoehtoisia ja parempia toimintatapoja.
Terapeuttina olen rauhallinen, kuunteleva ja aidosti läsnä. Kiireetön läsnäolo ja turvallisen tilan luonti ovat tärkeimpiä tehtäviäni terapeuttinasi. Tavoitteena on helpottaa ja selkeyttää tilannettasi niin, että keinoja ja vahvuuksia löytyy jo ensimmäisestä tapaamisesta lähtien ja muutos käynnistyy ja etenee hyvässä tahdissa.
Voimme tavata kotonasi, etänä tai jossain mukavassa paikassa, vaikka ulkoillen.